keskiviikko 1. elokuuta 2012

Valkoinen kuningas



György Dragomán: Valkoinen kuningas
Otava, 2008
(A fehér király, 2005)
260 sivua


Valkoinen kuningas, vuosi sitten tehty heräteostos, päätyi vihdoin ja viimein luettavakseni Satun minihaasteen myötä. Haasteen ohjeistuksena oli lukea kirja, jonka nimessä esiintyy väri. Joku voisi viilata pilkkua ja sanoa, että valkoinenhan ei itse asiassa ole väri, mutta tässä tapauksessa otan huomiooni vain Satun mahdollisen kommentin. Jos hylkäys tulee niin ehdinpähän valita vielä jonkin toisen kirjan ;)

11-vuotias Dzsáta näkee isänsä lähtevän pois kollegojensa mukaan. Dzsáta uskoo isän lähteneen työkomennukselle, mutta pikku hiljaa totuus alkaa valjeta. Isä on allekirjoittanut vetoomuksen, josta seuraa skandaali ja häpeä perheelle. Isoisä joutuu eroamaan puoluesihteerin virastaan ja äidin välit isovanhempiin katkeavat. Isä ei olekaan lähtenyt töihin vaan hän on ilmeisesti joutunut vangiksi Tonavan kanavalle, uudelleenkasvatusleirille, jossa hänen ajatuksensa ohjataan uusille, valtionmyötäisille urille.

Valkoinen kuningas on kokoelma irrallisia, lähes novellimaisia tuokiokuvia Dzsátan elämästä. Kavereita, seikkailuja ja tappeluita. Jatkuvaa kipuilua ja huolta poissaolevasta isästä. Tasapainoilua lapsuuden ja nuoruuden välillä. Samalla seurataan Dzsátan silmin nimeämättömän Itä-Euroopan maan (ehkä Romania?) poliittista kuohuntaa, kansalaisten pelkoa ja tiukkaa elämäntilannetta (valvovien silmien alla), joka saa välillä aikaan leimahduksia ja purkauksia.

Ja niin ihmiset syöksyivät toistensa ohi sisään varastoon, ja kaikki toivat sieltä jotain mukanaan ulos, pusseja ja pakkoja ja laatikoita, punaisiin verkkopusseihin pakattuja appelsiineja, ja ihmisiä tungeksi sinne myös myymälän puolelta, näin että ikkunoiden karmitkin olivat jo irronneet seinästä, pitkä, laiha nainen yritti raivata tietä hyllystä irrottamallaan laudalla, toisella kädellään hän puristi kainalossaan valtavaa lasipurkillista vihreitä oliiveja, sitten ihmiset alkoivat repiä tavaroita toistensa käsistä, kaksi vanhaa mummoa riuhtoi edessäni suureen muovipussiin pakattua banaaniterttua, molemmat irvistelivät, ja banaaniterttu hajosi, yksi suuri banaani putosi suoraan eteeni ja minä kumarruin, nostin sen ja panin sen kaula-aukosta paitani alle,näin että joku yritti pakata sveitsiläisiä suklaalevyjä takaisin rikkimenneeseen pahvilaatikkoon, lähdin sinnepäin että saisin ainakin yhden levyn suklaata.

Lainaus kertoo kirjasta paljon. Virkkeet ovat hengästyttävän pitkiä, ne ovat yhtä ajatusten ja tapahtumien kuvailujen virtaa. Väsyneenä tai kiireessä oli aivan turha edes yrittää lukea kirjaa, sen verran tähän täytyi keskittyä. Kirja jätti minut hyvin ristiriitaiseen mielentilaan, on nimittäin vaikea sanoa pidinkö kirjasta vai en. Periaatteessa tarina on hyvä ja lapsikertoja on uskottava, samoin kuin ajan ja paikan kuvaus, mutta. Mutta. Tiedän lukeneeni hyvän kirjan, mutta olenko vain niin kaavoihin kangistunut, että  tähän tapaan rakennetut virkkeet ärsyttävät minua? Oli muuten hieman vaikeaa sijoittaa kirjan tapahtumia itä-Eurooppaan, kun joka kerran kantta katsoessani näen nuoren Santeri Kinnusen ;)

Takakannessa mainitaan, että kirjaa on verrattu lukukokemuksena William Goldingin Kärpästen herraan. Onneksi huomasin tämän vasta lukemisen jälkeen, eikä maininta luonut ennakko-odotuksia. Vertaus ei olekaan kaukaa haettu, sillä näistä tosiaan löytyy samoja piirteitä. Molemmissa kuvataan lasten väkivaltaisiksikin yltyviä välienselvittelyjä ja valtataisteluja. Tietynlaista unenomaisuutta, toden ja kuvitelman rajalla häilymistä löytyy molemmista. Näistä kahdesta Valkoinen kuningas nousee kuitenkin vertailussa korkeammalle arvoasteikossani. Luulen, että Valkoinen kuningas on niitä kirjoja, joiden merkitys kasvaa kun lukemisesta kuluu aikaa.

Unni luokitteli kirjan poikakirjaksi ja koki sen parissa lähes etovia hetkiä. Peikkoneito piti kirjan konstailemattomuudesta, pitkistä lauseista huolimatta.


Sitaattikunniamaininnan saa yksi kirjan harvoista lyhyistä lauseista, johon kuitenkin tiivistyy koko kirjan punainen lanka:

Ehkä äiti on sittenkin oikeassa eikä isä tule enää koskaan kotiin.

Satun minihaaste 4/12: Väriä!
TBR 4/100

16 kommenttia:

  1. Itsekin ostin tämän joskus halvalla heräteostoksena ja hyllyssä edelleen lukemattomana..
    Kirjoituksesi sai kirjan kuulostamaan aivan erilaiselta kuin takakansiteksti, ehkä hyvä niin, tiedänpähän ainakin mitä odottaa!
    Kirja kuulostaa melko poliittiselta, miten paljon se näkyi? Häiritsikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä me kaikki olemme ostaneet tämän aikoinaan Suomalaisen kirjakaupan alelaarista, hintaan noin 5 euroa :)

      Poista
    2. ANNI, ai sinäkin olet ostanut tämän :D Minä en edes lukenut takakantta ennen lukemista. Olen sen verran tympääntynyt paljastaviin takakansiteksteihin, että jätän ne lukematta jos tiedän kirjasta muuten jotain. Tässäkin tapauksessa ostopäätökseen vaikutti lähinnä lyhyen lyhyt Adlibriksen kuvaus ja kirjailijan alkuperämaa. Politiikka ei näytellyt niin hirveän suurta osaa tarinassa, se häilyi enemmän siellä taustalla ja pilkahteli välillä pintaan. Se ei siis häirinnyt, ainoastaan tuo virkkeiden pituus.

      Unni, minä ostin tämän Adlibriksen alesta, hintaa taisi olla parin euron verran :) Huomasin muuten, että olimme molemmat tiivistäneet kirjaa lähes samoilla sanoilla (seikkailu ja tappelut) :)

      Poista
    3. Ja hei miekin ostin tämän alesta. :D

      Poista
  2. Onko tämä siis nuortenkirja? En ole kuullutkaan koko kirjailijasta ennen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä luokittelisi tätä nuorten kirjaksi, vaikka kertoja onkin lapsi. Meidän kirjastossakin näyttäisi olevan sijoitettu aikuisten osastolle. En minäkään tuntenut kirjailijaa ennestään, oli puhdas heräteostos :)

      Poista
  3. Voi Santeri Kinnunen...ahaha! :D
    Ryöpsähtelevät, runsaat ja tursuilevat lauseet ovat kyllä iltalukemisen kirous, ennen pistettä on jo unohtanut, mitä tuli luettua.

    Kun tarkemmin katsoo, kannessa on jopa jotain pelottavaa, tavalla jolle en nyt keksi sanaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, tässä kirjassa ihan ilahtui pisteistä, sen verran harvassa niitä tuli vastaan :D

      Kyllä, kannessa on jotain pelottavaa! Onko se sitten "Santerin" aavistuksen verran omahyväinen hymy tai tuo raapaisumainen jälki silmän päällä...

      Poista
  4. Santeri Kinnunen! Hahaha! Ilmetty!

    Unkarilainen kirja, kiintoisaa :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, onneksi sinäkin näit pojassa Santerin, luulin jo olevani outo ;) (No olenhan minä, mutta en kai sitten tässä asiassa.)

      Dragomán on tosiaan unkarilainen, mutta syntynyt Transilvaniassa! (Tästä saisikin aasinsillan vampyyreihin, olisiko seuraava kirja siis sitä lajia...) Mieleni teki osallistua tällä kirjalliseen maailmanvalloitukseen, mutta kun nipottajaminä oli sitä mieltä, että koska tapahtumamaata ei ollut nimetty en voi sitä haasteeseen hyväksyä. Mietin vielä lisäänkö kirjan haasteeseen ja jos niin mihin maahan...

      Poista
  5. Onnea, pääsit tämän loppuun! Minä hyydyin talvella ihan alkumetreillä noihin ylipitkiin virkkeisiin. :)

    Ja nyt kun sanoit, niin tosiaan on Santeri Kinnusen näköä tuossa pojassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, kiitos :) Ei itse asiassa tehnyt edes tiukkaa lukea loppuun, kunhan luki illalla jotain muuta kirjaa että ei tippunut kärryiltä ;)

      Hahaa, eikö olekin :D

      Poista
  6. Tosiaan, Santeri Kinnunen, hahah! :D

    VastaaPoista
  7. Miekin luin tämän jokunen vuosi sitten ja pidin kovasti. Kirja yllätti, etenkin, kun en ollut kirjailijasta etukäteen kuullut mitään. Hieno teos ja postaus myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, kiitos :) Minullakaan ei ollut etukäteen tietoa kirjailijasta tai kirjasta, mukavia tällaiset yllätyslöydöt. Ja sinäkin siis nappasit tämän alesta, hauskaa :D

      Poista