05 helmikuuta 2013

Joanne Harris: Persikoiden aikaan



Joanne Harris: Persikoiden aikaan
Otava, 2013
407 sivua
(Peaches for Monsieur le Curé, 2012)
Luettu: 3.2.2013
Mistä: pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Kaksi aiempaa Viannesta kertovaa tarinaa olivat tavalla tai toisella tuttuja. Tarttuessani Harrisin uutuuteen koinkin pientä pelkoa - voiko kaksi loistavaa kirjaa saada jatkokseen vielä kolmannen, yhtä herkullisen, mukaansatempaavan ja ihanan tarinan? Kompastuisinko aiempien osien nostattamiin ennakko-odotuksiini?

     En todellakaan pyytänyt paljon; ihan vain pienen tuulenpuuskan ja lumouksen, niin kuin hymyn ilmassa, joka tuo mukanaan siitepölyn ja mausteiden ja piparkakkujen etäisen tuoksun. En minä oikeastaan muuta halunnut kuin pyyhkäistä pilvet kesätaivaalta, tuoda muiden paikkojen tuoksut omaan kolkkaani maailmassa.

Eräänä helteisenä elokuun päivänä suklaatryffeleitä valmistaessaan Vianne nostattaa pienen, aivan viattoman tuulen viilentääkseen itseään. Vähänpä hän on oppinut, tuuli ei vain anna vaan se vaatii myös vastineen. Kun Vianne saa kirjeen ystävältään Lansquenetista on hänen jätettävä taakseen verkkainen elämänsä asuntoveneessä Pariisissa ja lähdettävä vanhaan kotikyläänsä, jossa häntä kirjeen mukaan taas tarvitaan.

Reilussa kahdeksassa vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua paljon. Jokimustalaiset ovat jättäneet kylän ja Les Maraudsissa asuu uusia muukalaisia, islaminuskoisia maahanmuuttajia. Ensivaikutelma voi kuitenkin pettää, kylässä kytee muutakin kuin ulkopuolisuuteen ja uskontoon liittyviä kiistoja. Selvittäessään tilannetta Vianne joutuu miettimään myös omaa elämäänsä, menneisyyttään ja tulevaisuuttaan, kotia ja sen merkitystä sekä suhdettaan Rouxhun. Vianne saa avunpyynnön yllättävältä taholta, mutta avuntarvitsijoita tuntuu olevan useampia.

     Pystyn tuskin kuvittelemaan, kuinka vaikeaa avun pyytämisen täytyi olla hänelle. Kun hän kaiken sen jälkeen, mitä Lansquenetissa aikaisemmin tapahtui, joutuu myöntämään itselleen, että hän tarvitsee jotakuta - etenkin jotakuta minun kaltaistani.

Kirja alkoi hitaasti ja siitä tuntui puuttuvan jotain. Mietin onko aika tehnyt tehtävänsä -onhan Karamellikenkien julkaisusta jo useita vuosia- vai eikö kirjan tunnelma ja henki vain välity suomennokseen asti? Djellabat ja niqabit hämäsivät ja veivät huomioni tarinasta, huomasin epäloogisuutta tarinan kulussa (Reynaud nostaa kaatuneita kukkalaatikoita aukiolla, mutta onkin yhtäkkiä poistamassa Viannen entisen suklaapuodin seinästä graffitia) ja kaipasin huumaavaa, tuttua ja turvallista suklaantuoksua.

Sitten jokin muuttui. Liekö tuuli saavuttanut minut vai selvisinkö pelostani hivenen erilaista Lansquenetia, muuttuneita henkilöitä ja uutta tarinaa kohtaan, mutta löysin kaipaamani tunnelman. Se kaikki oli jäljellä, muuttuneena, hioutuneena, mutta paikallaan. Suklaan jäädessä vähemmälle huomiolle esiin pääsivät nousemaan uudet ja erilaiset aromit. Ruokakuvaukset olivat yhtä runsaita kuin Enid Blytonin Viisikoissa, sillä erotuksella, että tässä tarjoiltiin ennemmin gourmet- kuin arkiruokaa. Ja kyllä suklaatakin oli, mutta se ei tuntunut enää niin tärkeältä. Hienot henkilöt, lukijaa kieputtava tarina ja Harrisin luoma tihenevä tunnelma saivat huokailemaan. Ihana, ihana kirja, ja juuri sopiva loppu. Joanne Harris on pikku hiljaa ansainnut paikkansa suosikkikirjailijoideni joukossa. Suomentaja Satu Leveelahti on myös kiitoksensa ansainnut, lukeminen oli nautinto.

Olin Lansquenetissa lähes yhtä aikaa Susan (nautti, mutta ei yhtä paljon kuin sarjan aiemmista osista) kanssa, Leena Lumi  (sai enemmän kuin odotti) teki oman matkansa hieman aiemmin.

Tuulen kutsuun on vastattava.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Joten kutsuin tuulen - ihan heikon vain.

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Harrisin Herrasmiehiä ja Huijareista pidin, joskin loppuratkaisu ei ollut hyvä. Tätä on kehuttu kovin, ja voisi laittaa lukulistalle :)

      Poista
    2. Lue ihmeessä Jokke! Ja suosittelen Pientä suklaapuotia sekä Karamellikenkiä alkupaloiksi :)

      Poista
  2. Tämä kirja on varattuna mulla kirjastossa, toivottavasti pian saan sen luettavaksi. Vaikuttaa kivalta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., kiva päästä sitten lukemaan sinun arviosi! Toivottavasti tykkäät :)

      Poista
  3. Tää sun blogisi on tosi kiva :) Mullakin on blogi, jossa kerron kolmesta harrastuksestani: käsityöt, kirjat ja kynnet. Jos yhtään kiinnostaa niin käy kurkkaamassa. :))

    VastaaPoista
  4. Minäkin odotan tämän lukemista jo kovasti. Suklaapuodista pidin, mutta tajusin juuri että mulla taitaa olla Karamellikengät vielä lukematta ;). No, ehkä luen sen tässä vielä tätä ennen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiva kuulla! Kannattaa lukea Karamellikengät ensin, jonkin verran on viittauksia senkin tapahtumiin. Ei tietenkään ole pakko ;D

      Poista
  5. Suklaapuodin olen lukenut kauan sitten ja tämän innoittamana taidan huomenna pienestä flunssasta huolimatta viipottaa kirjastoon lainaamaan Karamellikengät (jotta pääsen sitten lukemaan myös tämän). Mikähän tässä keväässä oikein on? Kaikki hyväntuulinen kirjallisuus vetoaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, Viannen tarina on varmasti loistavaa flunssalukemista :) Vaikka tässä on synkkiä sävyjä kallistuu tämä ehdottomasti hyväntuulen kirjallisuuteen <3

      Niin ja kiitos postista :) Vielä odottaa testaamistaan.

      Poista
  6. Olen lukenut Harrisilta vain Suolaista hiekkaa. Lukukokemus oli kaikkiaan ristiriitainen: olen kirjoittanut lukupäiväkirjaani että kirja oli liian pitkä, puuduttavan tylsä ja siinä oli liikaa henkilöitä - mutta silti olen jo pitkään vaalinut sitä mielessäni IHANANA kirjana. :D Se on varmaankin se meri, joka minun sydämeni Suolaisessa hiekassa vei. :)

    Pieni suklaapuoti on yksi lempielokuvistani, mutten ole koskaan lukenut kirjaa, saati sitten Karamellikenkiä. Nyt alkaa tuntua että pitäisi lukea koko trilogia, sen verran ihanalta kuulostaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tämän kolmikon lisäksi olen lukenut Harrisilta Sarkaa ja samettia. En muistaakseni hirveästi ihastunut, mutta silti muistikuvat ovat jotenkin vahvat. Pitäisi lukea uudelleen ja tutustua myös muihin Harrisin kirjoihin.

      Pieni suklaapuoti on minunkin lempielokuviani <3

      Lue ihmeessä koko trilogia, suosittelen :)

      Poista
    2. Sara, Suolaista hiekkaa on ehkä elämäni tylsin kirja. Pidän sen vain sen upean kannen takia;-)

      Poista
    3. Leena, kansi onkin upea! :) Ja suhteeni kirjaan on kummallinen; en tosiaan pitänyt siitä lukiessani sitä, mutta näin jälkikäteen se tuntuu ihanalta. Ehkä tässä on tapahtunut joku "aika kultaa muistot" -tyyppinen juttu, en ainakaan uskalla lukea kirjaa enää uudestaankaan että näkisin mitä olen siitä todella mieltä. :D

      Poista
    4. Komppaan Leenaa, Suolaista hiekkaa on aika tylsä. Harris on ristiriitainen kirjailija, jotkut hänen romaaninsa ovat todella nautittavia. :)

      Poista
  7. Hienon hieno arvio, jota luin peläten, että et vastaakaan tuulen kutsuun, mutta onneksi kuitenkin;-)

    Minulla ei ollut ennakorasitteita aiemmista suursuosikeista, sillä en ole lukenut Pientä suklaapuotia enkä Karamellikenkiä. Suolaista hiekkaa jäi kesken ja Appelsiinin tuoksu oli enemmän, mutta ei Vianne -kirja. Jos neljäs osa tulee, luen senkin! You too♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tuulen kutsuun oli vastattava :)

      Toivottavasti luet joskus Pienen suklaapuodin ja Karamellikengät, suosittelen lämpimästi! Ja jos neljäs osa tulee niin eihän sitä voi olla lukematta <3

      Poista
  8. Mukavaa, että lopulta sait tästä sen, mitä hait. Minä saan kirjan varmaankin viikonloppuna luettavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kieltämättä minua alussa hieman hirvitti kun kirja ei temmannut heti mukaansa. Mukava päästä lukemaan sinunkin mietteesi kirjasta :)

      Harrisin Sinisilmä on TBR100 -listallani, mutta aion lukea muunkin tuotannon, myös tuon parjatun Suolaista hiekkaa -kirjan.

      Poista
  9. Haastoin sinut: http://annaminunlukeaenemman.blogspot.fi/2013/02/sain-matkalla-mika-mika-maahan-blogista.html#comment-form

    VastaaPoista
  10. Hahah luulin olevani oikein kekseliäs verratessani itsekin kirjan ruokakuvauksia Viisikkoon, mutta en ollutkaan ensimmäinen :D Miellyttävä arvio sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina :) Great minds think alike, kuten sanotaan :D Tulenkin lukemaan arviosi!

      Poista