maanantai 28. lokakuuta 2013

Enid Blyton: Viisikko ja tornin salaisuus, Viisikko löytää jäljen ja Viisikko lähtee merelle

Hamstrasin tässä taannoin Viisikko-huumassani kolme kirjaa kolmesta eri kirjastosta (eläköön OUTI-verkkokirjasto!). Kauhukseni, mutta myös ilokseni huomasin, että joku muukin haluaa näitä lukea ja oli tehnyt varauksen. Täytyi siis pistää vauhtia lukemiseen ja luin kaikki kolme peräkkäin. Niin ihania kuin Viisikot ovatkin taidan laittaa lukuprojektini syys- tai talvilomalle. Koska postausta odottavien kirjojen jonolla on paha tapa aiheuttaa minulle lukujumi raapaisen kerralla tunnelmat kaikista kolmesta. Olkaa hyvät!




Enid Blyton: Viisikko ja tornin salaisuus (#11)
Tammi, 1997
175 sivua
Suomentanut: Lea Karvonen
(Five Have a Wonderful Time, 1952)
Luettu: 20.10.2013
Mistä: kirjastosta


Anne, Dick ja Leo ovat jo lomailemassa luokkakaveriltaan lainatuissa talovaunuissa Faynight Castlessa kun Pauli kiukuttelee kipeänä kotona. Onneksi flunssa helpottaa ja Pauli pääse Tim-koiransa kanssa serkkujensa luo. Kentälle majoittuu myös kiertävä sirkusseurue, johon lapset haluavat innolla tutustua. Mustalaiset eivät suhtaudu viisikkoon suopeasti ja erään ikävän tapahtuman jälkeen lapset suunnittelevat jo lähtöä kentältä, mutta tulevat toisiin ajatuksiin nähtyään läheisellä kukkulalla sijaitsevan vanhan feodaalilinnan tornissa jotain kummallista.

     Kaikki viisi tunsivat mieluisaa jännityksen väristystä. Tim jyskytti hännällään maata. Se oli kuunnellut koko ajan, aivan kuin olisi ymmärtänyt.
     - Otamme sinutkin mukaan, siltä varalta että joutuisimme pulaan, sanoi Pauli.
     - Emme me ollenkaan joudu pulaan, penäsi Leo.
     - Me vain menemme vähän katselemaan, mutta en usko alkuunkaan, että löydämme mitään, koskapa olen aivan varma, ettei meidän onnistu päästä tornin lähellekään. Mutta ainahan voimme silti yrittää. Emme voi jättää tätä tornin mysteeriä oman onnensa nojaan. Meidän täytyy tehdä jotakin, vaikkapa emme sitten osaisi tehdä mitään muuta kuin harhailla kehämuurin ympärillä.

Kadonneita tiedemiehiä, kukkuloita ja raunioitunut linna. Jäätelöjä, hedelmäkakkua, hillosipuleita ja nuotiolla paistettuja makkaroita. Sirkustemppuja, pythonkäärme Simasuu sekä vanha tuttu Jo. Viisikon 11. seikkailu on oikein onnistunut tarina!

Aiemmissa osissa Blyton on mielestäni osoittanut ilkimykset ja rikolliset melko suoraviivaisesti ja varhaisessa vaiheessa, mutta nyt hän on yrittänyt jopa hieman harhauttaa lukijaa väärille jäljille. Tämä ilahdutti minua kovasti ja aiheutti mukavaa vaihtelua ja ripauksen lisäjännitystä (Viisikoiden) lukemiseen. Blyton myös valistaa lukijaa useaan otteseen esimerkiksi suvaitsevaisuudesta, kanarialintujen vapauttamisen ongelmallisuudesta, käärmeiden hoidosta ja käyttäytymisestä sekä vanhoista linnoista asukkaineen, kirjaan mahtuu siis yllättävän paljon varsinaisen tornin mysteerin lisäksi.

Nyt tekisi mieli paitsi hedelmäkakkua ja teetä myös hillosipuleita, joista en yleensä pidä muuta kuin voileipäkakun päällä... Voileipäkakkua! Hmm... Voi sappermentti sentään! Nix!


Sitaattikunniamaininnan saa:

Olen todellakin tehnyt päätökseni, ja olen melkein varma että se pysyy.

- - -


Enid Blyton: Viisikko löytää jäljen (#12)
Tammi, 1987
147 sivua
Suomentanut: Lea Karvonen
(Five on Secret Trail, 1956, #15)
Luettu: 23.10.2013
Mistä: kirjastosta


Tässä vaiheessa lähti sarjan suomennusjärjestys poikkeamaan alkuperäisestä, kuten ylläolevista tiedoista näkyy (alkuperäinen järjestys tarkistettu Enid Blyton -sivustolta) . Kieltämättä piti pohtia hetki seuraanko alkuperäistä vai suomennettua järjestystä, mutta luen suomennosten järjestysnumeroinnin mukaan...

Tim on saanut päähänsä tikkejä vaativan haavan. Kun Timin raapimista estävä kauluri herättää ei-toivottua huomiota tuijotuksen ja naurun muodossa päättää Pauli paeta Timin kanssa yhteismaalle telttailemaan ja odottamaan Timin haavan paranemista. Pauli ja Tim saavat seurakseen Annen, Leo ja Dick ovat edelleen luokkaretkellä Ranskassa. Eräänä yönä Anne havaitsee outoja valoja ja ääniä läheiseltä autiomökiltä. Onneksi seikkailu ei mene Leolta ja Dickiltä ohitse vaan he ehtivät juuri sopivasti paikalle selvittämään tapahtumia yhdessä Annen, Paulin ja Timin kanssa.

     Anne katsoi suurta, valkoista kivipaatta, jonka päällä Pauli seisoi. Näkyi selvästi, että sitä oli nostettu, sammalet olivat hankautuneet pois reunoista ja koko kivi oli hiukan vinossa.
     - Niin, tämä kivi on kiinnostanut jotakuta - tai se, mikä on kiven alla, Dick sanoi. - Lyön vaikka vetoa, että sen alla on koira haudattuna.
     - Nuo eiliset miehet - niillä on jotakin tämän asian kanssa tekemistä, Pauli sanoi. - He kävivät täällä tallissa ja nostivat kiveä. Mutta miksi?
     - Siitä asiasta otetaan pian selvä, Leo sanoi. - Tulkaapas avuksi, niin nostetaan kivi paikoiltaan.

Viisikko löytää jäljen ei vaikuttanut yhtä tutulta kuin muut tähän asti lukemani osat enkä olekaan varma olenko lukenut tätä aiemmin. Vähemmän tuttu tarina ei kuitenkaan onnistunut pelastamaan lukukokemusta vaan tämä oli ensimmäinen Viisikko-kirja, jonka lukeminen ärsytti suunnattomasti! Timin kauluri tuskin aiheuttaisi nykypäivänä naurua ja ihmetystä samassa mittakaavassa kuin 50-luvulla, eli kaulurikohu tuntui auttamattomasti vanhanaikaiselta. Sitäpaitsi kirja tuntui muutenkin hieman väliteokselta, hämmästyttävän suuri osa kirjasta kului tyhjänpäiväiseen jahkailuun. Lapset nimittäin ihmettelevät leiripaikkansa lähellä arkeologisia kaivauksia tekevää poikaa ja sitä miten hän käyttäytyy kummallisesti ja tuntuu olevan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Asiaa mietitään sivutolkulla, useaan kertaan. Sen verran fiksuja lapsia kun ovat luulisi heidän oivaltavan vähemmälläkin aivotyöllä mistä on kyse. (Keskenään riidoissa olevat kaksoset, jotka eivät pukahda toisen olemassaolosta sanaakaan).


Sitaattikunniamaininnan saa (suklaan mahdista, tässä tapauksessa todistusvoimasta kertova):

Tahdotko palan suklaata, silloin ainakin tiedät, että me olemme tulleet?

- - -


Enid Blyton: Viisikko lähtee merelle (#13)
Tammi, 1995
162 sivua
Suomentanut: Lea Karvonen
(Five Go Down to the Sea, 1953, #12)
Luettu: 28.10.2013
Mistä: kirjastosta


Viisikko matkustaa junalla Cornwallin rannikolle ja majoittuu Tremannon Farmille, herra ja rouva Penruthlanin kartanoon. Illallisella lapset kuulevat, että seudulle on saapumassa kiertävä teatteriseurue Stormerit, jotka tulevat esiintymään myös Penruthlanien aittaan. Lapset tutustuvat myös Yaniin, likaiseen ja resuiseen poikaan, joka asuu kukkulalla yhdessä isoisänsä kanssa ja seuraa viisikkoa jatkuvasti. Leo, Dick, Anne ja Pauli päättävät lähteä jututtamaan Yanin isoisää, jonka isä on aikoinaan ollut rannikolla hylynryöstäjänä. Vanha lammaspaimen kertoo tarinaa hylynryöstäjistä ja väittää, että heidän aikoinaan käyttämässään tornissa kukkuloiden lomassa syttyy yhä myrskyöinä valo. Viisikko unohtaa lupauksensa kääntää seikkailulle selkänsä ja päättää tutkia asiaa.

     Pensaiden muodostaman tunnelin päässä kääntyi villiintynyt polku jyrkästi oikealle - ja siellä - ei kaukanakaan heistä - oli torni. He vain seisoivat ja tuijottivat sitä. Täältä oli siis valo tuikkinut sata vuotta sitten ja ohjannut laivoja turmioon. Ja täällä oli valo loistanut vielä eilisiltanakin.

Huh! Onneksi edellisen Viisikon aiheuttama ärsytys ei toistunut vaan nautin kolmannentoista Viisikon lukemisesta todella paljon. Ainoastaan nimi hieman hämäsi, kirjassa kun ollaan rannikolla eikä varsinaisesti merellä. Kohottelin kulmiani myös rouva Penruthlanin rajulle reaktiolle Leon kertoessa oletuksiaan jännittävän illan kulusta. Nipotinipoti. Pidin kovasti meri-ilmastosta, tyrskyistä, luolista, hylynryöstäjien tarinasta ja jättimäisestä herra Penruthlanista hampaattomine ääntelyineen ja tietysti hassusta Clopperista, teatteriseurueen vetonaulasta.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Oh, ah, ook! sanoi Dick juhlallisesti.


Tähän väliin on hyvä ottaa tauko Viisikoista, viimeisin jätti sen verran hyvän mielen.



18 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea Viisikoista! Minullakin ovat Viisikot (tai mahdollisesti muut Blytonit) lukulistalla vielä ennen joulua. Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät kirjassa viittailtiin niin Viisikoihin, että pakkohan niitä on kokeilla vuosien tauon jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, kiva kuulla että sarja kiinnostaa, toivottavasti innostut lukemaan näitä :) Minä taas en ole vielä lukenut Harjukaupunkia, mutta aion kyllä, erityisesti kiinnostaa tuo Viisikko-viittaus!

      Poista
  2. Viisikossa kyllä toteutuu kaikki hyvän kirjasarjan elementit :)

    VastaaPoista
  3. Hassua, miten erilailla lukijat voi nämä kokea. Minua tuo Viisikko löytää jäljen ei lainkaan ärsyttänyt vaan tunsin pientä jännityksen kipristelyä, erityisesti kansikuva on minusta aika "aavemainen". Tarinana se oli siinä mielessä erilainen viisikkotarina, että vaikka siinä nyt olikin "roistoja" ei Viisikko joutunut vangituksi vaan selvisi aika sujuvasti jutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, minä tulenkin ajan kanssa lukemaan mietteesi näistä Viisikoista :) Tuossa lukemassani Viisikko löytää jäljen -kirjan painoksessa kansi ei ole ollenkaan pelottava, melkein päinvastoin :) Hyvä huomio, viisikko tosiaan pysyttelee koko tarinan ajan "vapaalla jalalla".

      Poista
  4. Jei, Viisikkoja! Voi ei, onkohan meidän kirjastossa noita nostalgisia sinisiä kirjoja, vai noita uudempia... Pitää käydä vilkuilemassa; sitten kunhan vihdoin ja viimein saan järkättyä itselleni Viisikko-hetken. Itse asiassa minulla on ollut jo pitkään mielessä, että pitäisin tavallaan teemaviikonlopun tai jotain, ja lainaisin juuri jonkin Viisikon, Neiti Etsivän jne, joita sitten nauttisin kasa eväitä mukanani, tietenkin. =D Milloinkahan sitä lopettaisi aikomisen ja oikeasti toteuttaisi asian... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, jeipä hyvinkin :) Minä haluaisin lukea Viisikkoni mieluiten Tammen kuvakannellisina versioina (http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/02/enid-blyton-viisikko-pelastaa.html), ne ovat minusta ne Ainoat Oikeat kannet :D

      Eväillä varustettu Viisikko-hetki kuulostaa oikein hyvältä. Tomaattia, munia, makkaravoileipiä, teetä, hedelmäkakkua ja suklaata,ehdottomasti! Toteuta vielä tämän vuoden puolella, ei jää aikomus venymään ;)

      Poista
  5. Ihan loistavia nuo sinun sitaattikunniamainintasi, kaikki kolme :). Hekottelin täällä itsekseni, varsinkin tuolle melko varmasti pitävälle päätökselle. Viisikot ovat loistokkaita kirjoja, ja ihan parhaita lohtukirjoja pieneen flunssaan tai tarmokkaaseen laiskotteluun :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos, minustakin nuo sitaatit olivat varsin hauskoja :) Kyllä, Viisikot sopivat oikein loistavasti mainitsemiisi tilanteisiin :)

      Poista
  6. Ei voi olla lapsuutta ilman 'viisikkoja! Tuo suklaasitaatti on ihana♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eikä välttämättä aikuisuuttakaan ;) Eikö vain olekin <3 Suklaa auttaa moneen asiaan!

      Poista
  7. Ah, pitäisi lukea uudestaan Viisikkoja. Siihen kiteytyy lapsuus. Aina kun luki Viisikkoja, tuli nälkä :D Eväsretket oli liian hyvin kuvailtu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta, lue ihmeessä! Viisikkoja lukiessa on hyvä olla jotain naposteltavaa käsillä ;D Sarja kuuluu tiiviisti myös minun lapsuuteeni.

      Poista
  8. Jestas noi Blytonit on niin iättömiä ja aivan hurmaavia muutenkin!
    Ne olivat tosi iso osa elämääni ollessani n. 9-13 vuotias.
    Luin ensin kaikki kirjaston kirjat, sitten keräsin ne itselleni kirjakaupoista ja divareista. :)
    Lapset jää paljosta paitsi, jos ei lue kirjoja.

    - satunnainen googlettaja -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnainen googlettaja, sinulla on/on siis ollut mukavan kokoinen Blyton-kokoelma :) Itse en lapsena juurikaan kerännyt kirjoja/kirjasarjoja, hamstraus on iskenyt vasta aikuisiällä ;) Viisikot ovat ilahduttaneet vielä aikuisenakin eli ovat tosiaan iättömiä.

      Lukeminen antaa paljon! Minua ilahduttaa kovasti, että 5- ja 7-vuotiaat lapseni ovat kovia lukemaan :)

      Poista
  9. Moikka!
    Joo, se vaan harmittaa että kun niitä uusia painoksia otetaan, niin kansia * modernisoidaan * liikaa :(
    Penskoilla farkut (!) jalassa jne.
    Kas kun ei Viisikko / Salaisuus-sarjan lapsoset kulje kännykkä kädessä 2020 kansipainoksissa! Kaipa ne ajattelee kustantamoissa, että ne perinteiset kannet on liian vanhanaikaisia nykylapsille.

    - satunnainen googlettaja -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkuillahan on pitkä historia, kännykät kieltämättä pistäisivät kansissa silmään ;) Minä pidän eniten Tammen ns. valokuvakansista, niissä on sitä oikeaa Viisikko-tunnelmaa :)

      Poista