tiistai 5. elokuuta 2014

Emmanuel Carrère: Huviretki painajaisiin



Emmanuel Carrère: Huviretki painajaisiin
Like, 2001
133 sivua
Suomentanut: Kristina Haataja
(La Classe de neige, 1995)
Luettu: 26.7.2014 (#2 lukumaratonilla)
Mistä: kirjastosta


En ole aiemmin tutustunut Emmanuel Carrèren, kirjan takakannessa Ranskan kuuluisimmaksi ja palkituimmaksi nykykirjailijaksi tituleeratun miehen tuotantoon, mutta Huviretki painajaisiin vaikutti mielenkiintoiselta. Nappasin sen kirjastosta mukaani Annamin Vive la France! -haaste mielessäni.

12-vuotias Nicolas lähtee leirikouluun lumiseen vuoristoon, isä ei luota linja-autokyydin turvallisuuteen vaan vie itse poikansa perille pitkästä matkasta huolimatta. Muiden lasten huomio kiinnittyy Nicolasiin paitsi myöhäisen ja erilaisen saapumisen vuoksi myös siksi, että Nicolasin tavarat jäävät isän autoon tämän poistuessa majalta työmatkalleen. Nicolas on varma, että leirikoulu tulee olemaan kurja kokemus, mutta kiusatuksi joutumisen pelko on pian pientä kun lähistöllä katoaa lapsi.

Hänen sormensa pöydän alla olivat omituisesti sotkeutuneet toisiinsa, ja hän näki lattialla jalkojensa välissä punasinisen nauhan pätkän tupakantumppien ja sokeripapereiden joukossa. Brasilialainen rannenauha oli pudonnut. Hän yritti muistella viikon takaista toivettaan, muttei muistanut: ehkä hän oli empinyt niin pitkään, miettinyt niin kuumeisesti mikä parhaiten suojelisi häntä elämän vaaroilta, ettei ollutkaan toivonut mitään.

Kontrasti lukuhetken 30 astetta lähentelevän helteen ja kirjan lumisen talvisään välillä oli suuri ja alussa tuntui, että tulikohan valittua väärä lukuhetki kirjalle. Kirjaa eteenpäin lukiessani huomasin kuitenkin, että helle jäi taka-alalle ja välillä minua jopa kylmäsi. Kirja ei mässäile jännityksellä, mutta silti tunnelma tihenee ihan huomaamatta samalla kun Nicolasin vilkas mielikuvitus tekee työtään kasvattaen pienetkin sattumukset ja tapahtumat valtaviin mittasuhteisiin. Nicolas elää mielikuvituksessaan tragedian jos toisenkin eikä aina ole selvää kuinka paljon hän itse uskoo kuvitelmiinsa, niin eläviä ne ovat. Nicolas ei kuitenkaan -onneksi- ole ajatusleikeissään lähelläkään totuutta.

Tunnelman luomisen lisäksi Carrèrella on hallussaan myös henkilökuvauksen taito. Nicolas vaikuttaa kovin yksinäiseltä, pelokkaalta ja epävarmalta pojalta, joka elää mielikuvitusmaailmassaan, kaipaa huomiota sekä hyväksyntää ja jonka kiintymisessä hiihdonopettaja Patrickiin on jotain liikuttavaa. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sanoa suoraan vaan Carrère jättää jotain myös lukijan varaan rivien välistä havaittavaksi.

Kerronnasta ja asetelmasta tulee tietyllä tapaa mieleen John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Sekä Nicolasissa että Boynen kirjan Brunossa on samaa viatonta lapsellisuutta eikä heidän lapsuutensa ole helpoin mahdollinen. Nicolas tuntuu mielestäni paikoin erittäin raaoiksi yltyviä ajatusleikkejään lukuunottamatta ikäistään nuoremmalta, paikoin taas hänen ajatuksensa tuntuvat välillä kovin varhaiskypsiltä, mutta ehkä takakannessa mainittu ikä kuitenkin on uskottava (muualla kirjassa en muista ikää mainitun).

Minua hieman häiritsi kirjan loppuvaiheessa oleva harppaus, vuosien päähän leirikoulusta ajoittuva kohtaus, joka tuntui hieman irralliselta, varsinkin kun sen jälkeen palataan vielä leirikouluun. Mielestäni kohtaus olisi sopinut paremmin aivan kirjan loppuun, mutta kieltämättä se  viimeisteli tarinan myös valitulla paikallaan. Se toi vielä viimeisiä vilunväristyksiä, mutta antoi myös pienen toivonkipinän.

Kuvittelin kirjan takakannen ja sivumäärän perusteella valitsevani toiminnantäyteisen nopeasti etenevän jännitystarinan, mutta sain jotain hidasta, surumielistä, lohdutonta, hätkähdyttävää ja hirveää. Hirveää siis vain juonen kannalta, kirja ei missään nimessä ole hirveä tai huono, päinvastoin se on taitavasti kirjoitettu ja hyvä. Carrèren nimi täytyy pitää mielessä, sen verran yllättävä ja mielenkiintoinen oli ensikosketukseni miehen tuotantoon.

Jenni sanoo tripla-arviossaan Carrèren kirjoja erikoisiksi, ahdistaviksi, kauheiksi ja kuitenkin helppolukuisiksi. Ompun mielestä kirjan alkuasetelma on mestarillinen ja tarina elokuvallinen. Hreathemus eläytyi lapsen näkökulmaan, ahdistavaan ja kammottavaan tunnelmaan. Olen samaa mieltä kolmikon kanssa.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Hän muuttuisi hiljaisuuden muuriksi, tasaiseksi sateiseksi pinnaksi, johon maailman pahuus törmäisi pääsemättä sisään.

Vive la France! -haaste, 1/2 ensimmäisestä eli sinisestä raidasta

6 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa oikein lupaavalta! Kiitos kirjavinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, ole hyvä :) Tämä oli oikein vetävä pieni kirja!

      Poista
  2. Huh huh, taas tuli eteen uusi kirja, joka täytyy varmaan lukea... Kuulosti niin mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja K, tämä tosiaan oli mielenkiintoinen. Ei ollenkaan sellainen kuin odotin, mutta kylmäävä ja hyvä!

      Poista
  3. Minä pidän Carrèresta valtavasti, vaikka kaikki tähän mennessä lukemani kirjat ovatkin olleet ahdistavia ja surullisia. Suosittelen mieheltä ehdottomasti myös kirjaa "Valhe"!

    Aika monista miehen kirjoista on muuten tehty myös elokuvat, myös tästä "Huviretki painajaisiin" -teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, hyvä tietää, että muutkin miehen kirjat ovat samantyylisiä, osaa valmistautua henkisesti. Kiitos suosituksesta, aion lukea Valheen jossain vaiheessa.

      Huomasinkin, että tästä on tehty elokuva. Aion ehdottomasti katsoa sen mikäli tulee joskus vastaan!

      Poista