torstai 18. syyskuuta 2014

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja



Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
WSOY, 2013
164 sivua (ennakkokappale)
Suomentanut: Leena Leinonen
(La liste de mes envies, 2012)
Luettu: 14.9.2014
Mistä: pyytämättä saatu arvostelukappale


Delacourtin Onnen koukkuja on keikkunut lukupinossani todella pitkään. Olin hieman kahden vaiheilla luenko sitä lainkaan, lottoteema ei herättänyt pakko lukea! -tunnetta, mutta toisaalta ranskalaisuus ja kaunis pitsikuvioitu kansi houkuttelivat lukemaan. Lopulta lukupäätöksen sinetöi -jälleen- Annamin Vivé la France! -lukuhaaste. Haasteen kanssa tuleekin näemmä kiire, muistelin sen jatkuvan vuoden loppuun, mutta sehän päättyykin jo 1.10.2014!

47-vuotiaalla Jocelyne Guerbettella on päällisin puolin kaikki oikein hyvin. Hänellä on Venantino Venantinin näköinen aviomies Jocelyn eli Jo, sama lempinimi ja etunimeltäänkin lähes täyskaima, naimisissa yli kaksikymmentäyksi vuotta, kaksi aikuista lasta Romain ja Nadine, pieni käsityöliike ja sitä suositumpi käsityöblogi sekä viereisen salongin ystäväkaksoset Danièle ja Françoise. Menneiden vuosien taakat kuten äidin äkillinen menehtyminen ja lapsen kuolema ovat toki jättäneet jälkensä Jocelyneen, mutta niitä ei päälle päin näe. Jocelyne on pehmeä ja mukautuva, hän on selviytyjä. Entä sitten kun Jocelynen kohdalle osuu reilun 18 miljoonan euron kokoinen onnenpotku, lottovoitto. Miten perhe, varsinkin aviomies, suhtautuu äkkirikastumiseen kun Jocelyne itsekään ei tiedä mitä voitolla tehdä? Lyhentääkö raha välimatkoja, lähentääkö se ihmisiä?

     Teidän sekkinne, hän sanoo. Tässä. Kahdeksantoista miljoonaa viisisataaneljäkymmentäseitsemäntuhatta kolmesataayksi euroa ja kaksikymmentäkahdeksan senttiä, hän ääntää hitaasti kuin tuomion. Oletteko varma, ettette halua rahoja mieluummin tilisiirtona?
     Olen varma.
     Itse asiassa en ole varma enää mistään.

Tarina tuntui idealtaan ennalta-arvattavalta, mutta toisaalta Jocelynen olemuksessa ja kertojaäänessä oli heti ensi sivuilta lähtien jotain kiinnostavaa. Hän vaikuttaa onnelliselta ja tasapainoiselta keski-ikäiseltä naiselta, mutta samalla kovin epävarmalta ja onnettomalta. Jocelynen pehmeän, kaikessa joustavan kuoren alta pilkistääkin välillä kova ja kyyninen kerros. Delacourt tuo Jocelynen toisen puolen esiin yllättävissä kohdissa, terävissä sivulauseissa. Pidän hahmoista, joiden ensivaikutelma hämää.

     Näettehän, me valehtelemme itsellemme aina.
     Sillä rakkaus ei kestäisi totuutta.

Jocelynen lisäksi myös aviomies Jo ja koko juoni onnistuvat yllättämään. Onnen koukkuja ei tarjoa mitään järisyttäviä juonenkäänteitä, mutta se ei ole missään nimessä niin ennalta-arvattava kuin etukäteen luulin. Kirja ei ole myöskään kovin kepeä vaan siinä on hyvinkin tummia sävyjä. Tarinassa on paikoitellen hieman ärsyttävä alleviivaamisen ja opettamisen maku, mikä häiritsee, mutta silti sen parissa viihtyi lukemisen vievän lyhyen hetken ajan (parempien kirjojen välissä) ihan hyvin. Peruskiva välipala, mutta ei mikään suurten tunteiden tai vahvojen muistijälkien kirja. Ranskalainen tunnelma pelasti paljon.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Me taivutimme hiljaisuutta, hän ja minä: katseita, eleitä ja huokauksia subjektien, verbien ja objektien sijasta.


Katjalle kirjassa ei ollut tarpeeksi koukkua, Laura piti kirjan ranskalaisuudesta ja Anni antoi kirjalle lähes täydet pusut.


Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste
Vivé la France! -haaste, sininen ja valkoinen raita suoritettu


4 kommenttia:

  1. Luin tämän viime viikonloppuna. Oli minulle vähän turhan coelhomainen, mutta kyllähän tässä perussanoma on kaunis. Kalpenee kyllä Delacourtin Katseenvangitsijoiden rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olemmepa olleet samaan aikaan liikkeellä Onnen koukkujen kanssa :) Google suvaitsi löytää minulle Onnen koukkujen arvioita etsiessäni tuon Katseenvangitsijat-arviosi, mutta ei Onnen koukkujen arviota. Mystiset ovat Googlen tiet :D Kieltämättä tuo toinen Delacourtin kirja kuulostaa kiinnostavammalta, en silti tiedä annanko sille mahdollisuutta... Coelholta olen lukenut vain hänen runoelma-ajatelma-hajatelma-kirjansa, mutta jo sen perusteella ajattelin, että Onnen koukkuja on jotenkin coelhomainen.

      Poista
  2. Olihan tämä sujuvasti kirjoitettu ja kyllä tämän luki, mutta puuh miten ärsyynnyin tätä lukiessani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kieltämättä tarina välillä ärsytti, raha ei tuo onnea -idea kun ei ole mitenkään hirveän ainutlaatuinen ja uusi. Onneksi kirja tosiaan oli sujuvasti kirjoitettu ja tarinassa oli hyvätkin hetkensä. Sinun arviosi oli hauska lukea, harvoin annat tulla niin tuutin täydeltä ;)

      Poista