sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Jarkko Jokinen: Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä



Jarkko Jokinen: Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä
Kuvittanut: Teemu Juhani
Helsinki Poetry Connection, 2014
68 sivua
Luettu: 10.10.2014
Mistä: tarjottu arvostelukappale


Juho Nieminen Helsinki Poetry Connection -runoyhdistyksestä otti minuun yhteyttä sähköpostitse ja tarjosi luettavakseni Jarkko Jokisen esikoirunoteoksen. Koska olen luvannut lukea enemmän runoja Saran runohaasteen myötä ja Helsinki Poetry Connectionin blogista löytyvät Jokisen runot vaikuttivat kiinnostavilta päätin tarttua tilaisuuteen. Katsotaan miten tämän runoilevan raitiovaunukuljettajan runokynä kulkee.

Nimi ja kansi kutkuttavat mielikuvitusta. Runoissa on samanhenkistä unen- ja sadunomaista tunnelmaa mielikuvitusolentoineen, kummallisine sattumuksineen ja hieman vinksahtaneine maailmoineen. Teemu Juhanin mustavalkoinen kuvitus tukee runoja hyvin ja antaa mukavan säväyksen runokokoelmalle. Teosta on kuitenkin vaikeahkoa puhutella runokokoelmaksi, kyse on ennemmin minitarinoista, välähdyksistä tapahtumista, tarinoista tai unista. Toki joissakin teksteissä runomaisuus pulpahtaa vahvemmin pintaan.

Ylitin veneellä suurta vettä. Veden henget ääntelivät minulle "jatka soutamista". Hyppäsin veneestä syvyyksiin katsomaan niitä. Nyt olen yksi veden hengistä ja ääntelen ohikulkeville veneilijöille "jatka soutamista", puhuen yhtä, tarkoittaen toista.

Monessa runossa hauskan pinnan alla velloo katkera ja syvällinen pohja. Osansa saa niin hektinen oravanpyöräelämä, pinnallisuus kuin houkutuksiin lankeaminen. Runojen minäkertoja seurustelee painavien hahmojen kuten paholaisen, viikatemiehen ja Jeesuksen kanssa ja tasapainoilee kahden sivupersoonansa välillä. Aiheita on laidasta laitaan ja ainakin minulta punainen lanka jää löytymättä. Silti viihdyin useiden runojen parissa, osa niistä herätti vahvoja tunteita.

Katsot yksinäisyydessäsi tuikkivaa tähtitaivasta. Myös tähdet ovat yksin, mutta sinusta ne näyttävät yhteisvoimin valaisevan avaruuden. Et ehkä tiedä, mutta myös sinä tuikit kirkkautta ympärillesi ja monet eksyneet olennot koettavat suunnistaa kotiin sinun valosi mukaan. Sinä olet Aurinko.

Jokinen leikittelee myös uudissanoilla. Ensimmäinen tällainen runo riemastuttaa ja tuntuu veikeältä, mutta toistuessaan vitsin terä katkeaa ja hauskuus muuttuu ärsytykseksi. Kieltämättä mielessä käy jopa lukijan aliarvioiminen. Sanoilla kikkailu on taitolaji, joskus se onnistuu ja joskus ei.

(...) Olen aamoittunut! Diddaraa! Daddaraa!

Runokokoelma kärsii jonkin verran epätasaisuudesta. Paikoin runot ovat viiltävän osuvia, ajatuksia herättäviä ja hyviä, mutta huonoimmillaan hieman vaivaannuttavia. Ehkä tässä olisi ollut aineksia useampaan erityyliseen runokokoelmaan, yksiin kansiin laitettuna kokonaisuudesta tuli hieman hajanainen. Myös Mai Laakso esittää arviossaan samansuuntaisen ajatuksen. Jokisen runoteos on kuitenkin mielenkiintoinen tuttavuus.
 

Sitaattikunniamaininnan saa:

Maailma astui ovestani sisään mantereet kolisten.


Runohaaste 2014 (3. runokokoelma)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti