maanantai 15. joulukuuta 2014

Kalle Päätalo: Loimujen aikaan



Kalle Päätalo: Loimujen aikaan
(Iijoki #6)
Gummerus, 1995 (1976)
639 sivua
Luettu: 11.12.2014
Mistä: kirjastosta


Iijoki-sarjan kimppaluku lähenee päätöstään. Kirjavan kammarin Karoliinan alunperin laatima lukusuunnitelma kattoi sarjan kuusi ensimmäistä osaa ja se oli aikataulutettu täksi vuodeksi. Maanantaina 29.12. käydään keskustelu Loimujen aikaan -kirjasta Kirjavassa kammarissa.

18-vuotias Kalle haaveilee maanviljelys- ja savottatöitä helpottavasta hevosesta, kirjailijan uraa varten tarvittavasta kirjoituskoneesta sekä omasta kodista ja perheestä, kiitos erityisesti Pihlajakummun palkollisen. Työt sujuvat ja Kalle on viimeinkin ykkösluokan työmies, pääseepä hän nokittamaan isä-Herkkoakin voimantunnossaan ja saa jopa tältä kiitosta: Olet, perkele, sinä täysi ori... (...) Tarkotan työhommissa. Kiitosta heruu myös työkavereilta työnjohtoa myöten: Se näkyy olevan ihan pöllinkuorimakone...! Lestadiolaisuus leviää voimalla Jokijärvelle ja Veriylkä kutsuu vahvasti myös Kallea. Euroopassa kuohuu kun Hitler laajentaa väkisin Saksan reviiriä. Karjalan kannaksella kaivetaan juoksuhautoja ja ylioppilaat keräävät metalliromua tarkoituksenaan hankkia armeijalle lentokoneita. Tulevaisuudennäkymät synkkenevät ja pian Suomi on sodassa, lopulta tykkien jyly kantautuu myös jokijärveläisten korviin ja tulipalojen loimut näkyvät taivaanrannassa...

     Talot seisoivat epätodellisen pimeinä ja tuntuivat kuuntelevan tykkien jylyä. Kuulosti kuin koirat olisivat aavistaneet, mikä kolkko määräys kiersi parasta aikaa Jokijärveä kattilakunnasta toiseen. Ne haukkuivat joka puolella järveä ja lähettelivät toisilleen ulinaviestejä.

Kirjan alussa tuntui, että nytkö Päätalo iski pienemmän vaihteen päälle, nytkö koitti osa osalta parantuneen sarjan käännekohta ja tylsemmät kuvaukset, mutta ei! Alku on ehkä aiempaa verkkaisempi ja paikoin jopa tylsähkö, mutta tarina etenee tasaisesti. Tosin yhtäkkiä huomaan, että Kallen saunaan lähdöstä on harpattu lähes sadaksi sivuksi kuvaamaan naapuritilojen hiipumista ja sotaväessä käyvien nuorten miesten muuttumista. Seurasin kiltisti kuin pässi narussa kerronnan sivupoluille, itse asiassa tajusin harppauksen vasta kun kerronta palasi takaisin sauna-aiheeseen. Taitava mies tuo Päätalo!

Jaksoin seurata Kallen seuroissa käynnit ja odottaa kiinnostuneena antaako hän saarnata syntinsä anteeksi. Jännitin minkälaisen vastaanoton Kallen ensimmäinen Kuluttajain lehteen lähettämä kertomus saa ja onnistuuko hän kirjoittamaan kokonaisen romaanikäsikirjoituksen Nuoren voiman erikoisromaanikilpailuun. Iloitsin Kallen työmenestyksestä savotassa ja rakennuksella sekä hänen rohkaistumisestaan naisväen kanssa seurustelun suhteen ja muutenkin. Kalle ei enää nöyristele isänsä edessä yhtä paljon kuin ennen, hän uskaltaa lukea ja kirjoittaa isänsä nähden ja istuu jopa samaan ryyppypöytään hänen kanssaan. Kallesta on kasvanut mies.

     Kuuluin nyt ensirivin tukkilaisiin. Olin pystynyt näyttämään, että ne Taivalkosken kunnan kustantamat jauhot, joista leivottua leipää olin joutunut puputtamaan pyöreästi kolmen vuoden aikana, eivät olleet menneet taivaan tuuliin. Että köyhän kotipitäjäni leipä oli kasvattanut poikasesta nuorukaisen, joka ei enää itkenyt ja vapissut työkavereittensa edessä avuttomana. Olin tästä ylpeä ja tunsin kuntaa kohtaan enemmän kiitollisuutta kuin katkeruutta.

Päätalo mainitsee mielenkiintoisia ja historiallisia tapahtumia, joista halusin nostaa kaksi vielä erikseen esille. Isompana asiana on uusi kansaneläkemaksu, joka pidätetään Kallelta ensimmäistä kertaa Iiviön pöllinparkkuun palkasta. Pienempi, mutta silti mielenkiintoinen yksityiskohta on se kun Kallen kirjoittamista harrastava juttukaveri Kanto-Heikki, lempinimeltään Koston viisas, kertoo kuinka hän oppi sotaväessä kirjoittamaan erään varusmieskaverinsa Urho Kekkosen opettamana!

En ole koskaan kokenut olevani sotaromaanien ystävä, mutta kirjan loppuvaiheessa sodan uhan lähestyessä vielä yksi sivu! -himo oli viedä voiton yöunista. En millään malttaisi odottaa, että saan seuraavan osan kirjastosta luettavakseni!


Sitaattikunniamaininnan saa:

On se hänhi yksi tuuttero!

sekä:

Järven lumipinta  ja viittain kuura välpättivät kun hopeahöyhenissä, ja varjot makasi nokimustina lumella...


Sarjan kuuden ensimmäisen osan kimppaluvusta sai hyvän alkuvauhdin Iijoki-sarjan läpiluvulle, kiitos Karoliina kimppaluvun järjestämisestä - tai kuten Kummun Kallen ottotytär Hilja sanoi kiittäessään oikeaa isäänsä karamelleista: Kiitos suuri kun hevonen, mutta ei juuri niin karvanen!

8 kommenttia:

  1. Onnittelut, voitit jouluarvonnastani kirjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai Laakso! Laitoin sinulle sähköpostia. Rapsutukset arvontakoira Ozzylle :)

      Poista
    2. Sähköposti ei tullut perille.
      maimalaak@gmail.com

      Poista
  2. Loistavat lainaukset aina kiitoksia myöten! :D

    Päätalo on kyllä kertojana velmu. Minulle tuntui useinkin käyvän noin, että juttu oli lipsahtanut pääasiasta sivuun, enkä edes tajunnut asiaa ennen kuin palattiin siihen lähtökohtaan.

    Tunnelmat oli tässä kyllä piinaavat, kun itse tiesi mitä on edessä, mutta Jokijärveläiset eleli vielä rauhassa omaa, viimeinkin vähän varakkaampaa arkeaan. Pakkohan tämä sarja on lukea loppuun asti! :)

    En muuten ymmärrä, miten sinun postauksesi eivät näy minulle blogin lukulistassa. Tätäkin bloggausta olin odotellut innoissani ja löysin vasta nyt kun sain oman tekstini tästä kirjasta väsättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, oli taas vaikea valita sitaatteja kun lappuja oli taas vaikka kuinka paljon :) Hiljan kiitos oli kuitenkin pakko ottaa mukaan :D

      Kovin puun takaa tuntui tilanne iskevän Jokijärvelle, ihan kylmäsi sivusta seurata kun tiesi mitä aikaa kirjassa eletään...

      Tuo on ärsyttävää kun seurattava blogi ei päivity lukuluetteloon. Poista itsesi tuosta sivupalkin lukijaraadista ja lisää itsesi takaisin tai poista blogini Bloggerin lukuluettelosta ja lisää osoite lukuluetteloon. Minulla oli joskus sama juttu yhden blogin kanssa, päivitykset eivät vain tulleet lukuluetteloon vaikka blogi oli päivittynyt. Taisin joutua tekemään tuon venkslauksen parikin kertaa ennen kuin päivitykset alkoivat näkyä. Kiva, että olet odottanut postausta :) Tulenkin saman tien lukemaan sinun mietteesi tästä kirjasta.

      Poista