Keskeneräiset haasteet

Helmet-lukuhaaste 2018
Haasteessa on 50 eri aihealuetta, joihin jokaiseen voi valita sopivan kirjan. Lukuaikaa on koko vuosi. Toteutustapa on vapaa, mutta ajattelin itse tehdä niin, että yhden kirjan voi pistää vain yhteen haastekohtaan. Katsotaan kuinka monta kohtaa saan täyteen vuoden aikana.

Luettuna 8/50.

1. Kirjassa muutetaan: Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla
2. Kotimainen runokirja
3. Kirja aloittaa sarjan
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
11. Kirjassa käy hyvin: Tiina Konttila & Anne Muhonen: Sirkus Rinkeli 2 - Suuri taikajahti
12. Sarjakuvaromaani
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
16. Kirjassa luetaan kirjaa. Pierre Lemaitre: Irène
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Peter Franzén: Samoilla silmillä
23. Kirjassa on mukana meri
24. Surullinen kirja
25. Novellikokoelma
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä: J. R. Ward: Minun rakastajani
29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta. Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
40. Kirjassa on lemmikkieläin
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
42. Kirjan nimessä on adjektiivi. Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin. Stephen King: Viimeinen vartio
45. Palkittu tietokirja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja



- - -


Kirjallinen maailmanvalloitus


Tavoitteena on lukea yksi kirja jokaisesta maailman maasta. Tässä haasteessa ei ole merkitystä mistä maasta kirjailija on, vaan mihin maahan kirjan tapahtumat sijoittuvat. Alkuperäinen haaste löytyy Lumikin luetut -blogista. Siinä huomioidaan ainoastaan kaunokirjalliset teokset, mutta otan itselleni vapauden kelpuuttaa omaani myös esimerkiksi tietokirjoja.

alkaen elokuu 2011

27/257 maata (kartan mukaan) kartalle sijoitettuna:





Ja vielä listana:

Aasia:
Thaimaa: Alex Garland: Laguuni 08/2015

Afrikka:
Benin: Juha Vakkuri ja Juha Metso: Voodoo - Afrikan arkea 03/2015
Botswana: Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet - Mma Ramotswe tutkii 04/2012
Kenia: Corinne Hofmann: Valkoinen masai 06/2014
Libya: Laurent Gaudé: Eldorado 12/2016
Nigeria: Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus 09/2013
Zimbabwe: Petina Gappah: Muistojen kirja 06/2017


Etelä-Amerikka:
Ecuador: Luis Sepúlveda: Vanha mies joka luki rakkausromaaneja 11/2016
Uruguay: Carlos María Domínguez: Paperitalo 08/2015

Eurooppa:
Alankomaat: Carol Ann Lee Anne Frank 1929-1945 11/2011
Belgia: Annelies Verbeke: Nuku! 03/2012
Espanja: Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet 02/2012
Kreikka: Niko Kazantzakis Kerro minulle, Zorbas 03/2014
Puola: Lena Einhorn: Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta 05/2012
Ranska: Muriel Barbery: Siilin eleganssi 05/2012
Romania: Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian 12/2013
Ruotsi: John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään 08/2012
Saksa: Audrey Magee: Sopimus 04/2015
Suomi: Tove Jansson: Kesäkirja 08/2011
Sveitsi: Corinne Hofmann: Back from Africa 09/2014
Turkki: Elif Shafak: Rakkauden aikakirja 10/2012
Viro: Aino Kallas: Sudenmorsian - hiidenmaalainen tarina 07/2017
Yhdistynyt kuningaskunta: Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut 09/2011

Oseania:
 
Pohjois-Amerikka:
Jamaika: Diana Gabaldon: Tulivana 07/2014
Meksiko: Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori 02/2016
USA: Stephenie Meyer: New Moon 08/2011
Saint Vincent ja Grenadiinit: Anthony Doerr: Davidin uni 01/2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti